Asa, Reima ja Tandberg-magnetofoni

Japanin nousua hävityn maailmansodan ja miehitysjakson jälkeen jaloilleen on yleensä nimetty talousihmeeksi. Sen seurauksena alkoi Japanissa voimakas kaupungistuminen ja kuluttaminen, jonka pohjana oli tehokas teollistuminen. Aika monen laitteen pohjassa luki Made in Japan.

Ehkäpä juuri noihin aikoihin vimpainvaltikka siirtyi Aasiaan?

Oman lapsuuteni kulkuvälineet, elektroniikka ja kamerat olivat tukevasti eurooppalaisperäisiä muutamia poikkeuksia lukuunottamatta tietenkin. Löytyipä tehdas Turustakin. Nuori Arvo Andrea Sakrelius perusti ensimmäisen radioliikkeensä vuonna 1927, ja tästä homma laajeni vähitellen kokonaiseksi ASA radio Oy:ksi. Kidekoneista alkunsa saanut rakentelu laajeni putki- ja matkaradioihin jo 1930-luvulla.

Sota otti veronsa, mutta 1950-luvulla työntekijöitä oli taas jo sadoittain, kun rakennettiin ULA-radioita, Suomi kun oli siirtynyt ULA-aikaan toisena maana Euroopassa. Televisiotkin tulivat valmistusohjelmaan jo vuonna 1956. Salossa Salora Oy aloitteli vastaavia omia tv-kehittelyjään.

Vuonna 1954 Turussa perustettiin myös Olavi Ahosen toimesta aluksi alihankintatöitä tehnyt sähköteknillinen tehdas Teleste. Yhtiö aloitti antennirasioista. Aluksi tuotteet menivät Turun ja lähialueen sähköliikkeille asennustöihin. 1950-luvun loppupuolella Teleste ryhtyi tekemään keskusradiojärjestelmiä kouluille ja hotelleihin. 1960-luvulla Teleste teki mm. äänentoistojärjestelmiä, erityisesti pientaajusvahvistimia. Äänivahvistinkeskusten ja kaiuttimien suunnittelu tehtiin ulkonäköä myöten omalla tehtaalla. Asiakkaina on mm. kirjastoja, sairaaloita, vanhainkoteja mutta myös niin Haikon Kartano, Keravan nuorisovankila, Dipoli kuin Kalevan kirkkokin.

Kotimaan elektroniikkateollisuudella meni toisin sanoen varsin mukavasti.

Musiikkia pystyi kuuntelemaan harvakseltaan kotimme isosta, puukoppaisesta radiovastaanottimesta. Isällä oli kyllä pieni levysoitin, mutta hänen levyhyllykköönsä kuului vain muutama oopperalevy, eikä niitäkään saanut omin päin laittaa pyörimään. 60-luvun puolivälissä saimme kerran sekä luvan että määrärahan ostaa siskoni kanssa yhden yhteisen single-levyn, jonka kävimmekin yksissä tuumin ostamassa Hämeenkadulla tuolloin sijainneesta pienestä levykaupasta.

Valinnassa oli tuoreet Dannyn ja the Monkeesen levytykset, ja pähkäilyn jälkeen minä hävisin. Danny voitti. Jos kohta tätäkin levyä soitettiin lähes puhki. Mitäpä muutakaan? (Meille oli myös ajautunut outo nelikulmainen ja pahvinen Reiman mainoslevy, jonka paraatipuolella oli mustavalkoinen valokuva ja ääniurat: "Reima tämä perhe on ja Reima on myös päällä/ Se lämmintä ja upeaa on aivan joka säällä/ Nuorimmasta vanhimpaan kun Reima meidät pukee/ Niin kotimaista tämä perhe tukee, juu!" Ja päälle Eemelin suutrumpetin töräys.)

Tilanne musiikinkuuntelurintamalla muuttui kohdallani kertaheitolla vuonna 1966, kun sain upouuden Tandberg-kelamagnetofonin. Tandberg'kin edusti eurooppalaista tuotantoa, jopa pohjoismaista. Oman laitteeni valmistekyltissä luki Made in Norway.

Magnetofonini oli järeä metalli- ja puukuorinen esine, jolla oli fyysistä painoa useita kiloja. Siinä käytettiin isoja avokeloja, joille mahtui useita tunteja äänitteitä. Nauhan pyörimisnopeutta pystyi vaihtamaan. Jos käytti nopeampaa nopeutta, sai laadukkaampaa jälkeä, ja jos hidasti kierroksia, mahtui tällöin enemmän äänitettä samalle nauhalle.

Magnetofonin  mukana tuli mikrofoni, jolle löytyikin kovaa käyttöä, koska sen kautta saatoin nyt äänittää itselleni erilaisia äänijuttuja. Teinkin monenlaisia kokeiluja äänittäen omia ääniäni, ja ympäristön ääniä (julkisesti ja salaa). Eniten iloa oli tietysti siitä, että nyt saattoi väijyä radion äärellä ja taltioida suosikkilauluja itselleen ja kuunnella niitä, milloin itse halusi. Myös sanojen selvittäminen muuttui helpommaksi, koska nauhaa saattoi kelata edestakaisin niin monta kertaa, että riimit sai selville. Väärinkuultujen sanoitusten kannalta tilanne ei luultavasti siltikään muuttunut oleellisesti.

Innostuin myös nauhoittamaan television-ohjelmien tunnareita mikrofonin kautta, joskus jopa kokonaisia ohjelmiakin. Riski näissä oli se, että mikrofoni taltioi myös kaikki ympäristön äänet samaan syssyyn.

Omaa Tandbergiani pystyi käyttämään myös äänen vahvistimena, kun sen kytki oikeaan asentoon ja puhui mikrofoniin. Ääni lähti myös herkästi tuolloin kiertämään aiheuttaen infernaalisia vingahduksia ympäristöön.

Jonkin verran teimme kaverini kanssa myös kuunnelmia tällä magnetofonilla, ja tällöin saattoi äänennopeudella hieman leikitelläkin, kun muun puheen äänitti toisella nopeudella ja tehosteena jonkin repliikin joko nopeammalla nopeudella tai hitaammalla. Nämä sitten kuultiin joko venyttelevän matalina ääninä tai sitten pikkuoravamaisen kimeinä. Saukki ja pikkuoravat olivat itse asiassa yksi huumorisuosikkini, ja niissä äänitteissähän tätä äänenopeudella leikkimistä oli käytetty taitavasti. Toki näin kierrosnopeudella leikkimällä sai kaikkiin itse äänittämiinsä biiseihin aivan uusia ulottuvuuksia.

Vaikka jonkin tietyn biisin etsiminen kestikin ja nauhan kelaaminen alkuun vei helposti kymmenenkin minuuttia, tuntui tämä keksintö taivaalliselta edistysaskeleelta. Ja sitähän se juuri olikin. Varustekilpailu oli alkanut.